tiistaina 18. elokuuta 2009

Talo myyty ja Mosca poseeraa

Jokunen viikko sitten kuvattua...

Kangasajuruohon kukinta houkutteli kymmenittäin kimalaisia ja mehiläisiä sekä perhosia, nyt se on jo ohi.


Miljoonakello on edelleen täydessä kukassa.

Samoin päivänkakkarat.

Ja verbenat.

Pelargonitkin jaksavat vielä kukkia.
***
Mosca
Omalla venepaikalla Kelkjärven rannalla

Puruveden rannalla Kesälahdella


Pihlajaveden rannalla

Auringonlasku Puruvedellä


tiistaina 5. toukokuuta 2009

Harjoituksia

Nyt ollaan päästy jo viiteen askeleeseen Moscan kanssa pujottelussa. Aikamoista harppomista se on kun koira on noinkin iso ja itse näinkin lyhyt :P Karsean näköistä videolla siis... Mutta pääasia, että koira on innoissaan.

video

Kosketuskepiksi Moscalle käy mikä vain... vaikkapa ulkomaalin sekoitukseen käytetty keppi...

video

Kieriminen. Mosca ei ymmärrä, että ihmisen eteenkin voisi istua eikä aina tarvitse mennä sivulle...
video

Muut otokset eivät taas oikein olleet julkaisukelpoisia. Videoista huomaa, että kyllä nuo temput vaativat treenausta. Ryömiessä takapuoli nousee ylös, takajaloilla "tanssiessa" yritetään oikoa ja omassa täsmällisyydessä sitä vasta olisikin parantamisen varaa. Mutta ei se ole niin nuukaa, kun tarkoitus on, että kaikilla on hauskaa :D

maanantaina 4. toukokuuta 2009

Myydään talo

Aika homma ollut muutamana viime päivänä talon myyntikuntoon puunaamisessa... tai no edes sinne päin. Tänään kävi kiinteistövälittäjä arvioimassa ja piakkoin rintamamiestalomme ilmestyy talomarkkinoille.

Tämä kuva on mökkitien suunnasta otettu varmaankin ensimmäisenä syksynä täällä.
Keittiö kuvattuna viime keväänä (ulkona jo vihreää).

Tiskipöytä on kaaoksessa ja E-pennut juoksevat rallia :)
Portaikko maalauksen valmistumisen jälkeen viime syksynä.
Ylhäältä kuvattuna.
Olohuone jokunen viikko sitten (Luunan nuppi kuvassa).

Eteinen.
Hmm, tulinpa tuossa vilkaisseeksi remontin aikaisia kuvia ja kylläpä muistin virkistäminen tekee ihmeitä! On kai sitä sentään jotain saatu aikaiseksi... Kehtaisikohan laittaa jokusen hirvityskuvan kaaoksesta :O

tiistaina 21. huhtikuuta 2009

Sähläämistä

Kokeiltiin eilen lenkin päätteeksi pellolla ihanien hajujen keskellä paria harjoitusta. Huonosti sujui. Metsälenkkikin kun täytyy tähän vuodenaikaan tehdä remmissä, muuten koissu vetelee kuurona minne mielii :P

Muut video-otokset menivät harakoille, tässä kooste parista onnistuneemmasta eli alussa tassu, sitten kierii ja vielä lyhyt ryömintäharjoitus:
video


Juuri tällä hetkellä vedellään hirsiä Fujin kanssa auringossa...

maanantaina 6. huhtikuuta 2009

Mosca-The-Temppukoira

Annetaanpa Moscallekin mahdollisuus jättää käpälänjälkensä blogistaniaan. Siksi blogin otsikon muutos, kun Yrttisiinkään Niekan taitoja ei oikein sovi tallentaa, niin jospa tämä blogi saisi samalla vähän eloa. Omien turhien näpertelyjen vastapainoksi tai kenties blogin tulevaksi pääaiheeksi siis jatkossa Mosca-The-Temppukoiran harrastuksia.

Moscan taitojen kuvaaminen on tähän mennessä jäänyt toissakesäiseen Senjan kanssa opeteltujen temppujen tallentamiseen, niin aloitetaan näillä. Senja oli talon-/kissojen-/koiranvahtina Unkarinmatkamme ajan ja sillä välin oli opeteltu takajaloilla seisomista sekä kieriminen. Pientä puuhaa Senja järjesti myös jäljen seuraamisesta.


Tarkoitus oli ottaa video kierimisestä, mutta kamera myöhästyi...
video

Nykyisin Mosca osaa em. temput huomattavasti pienemmin vihjein, vaikka niitä ei ole mitenkään erityisen tarkasti treenattu. Se on synnynnäinen temppukoira ja lukee ajatuksenkin. Yritän lähiaikoina ottaa videon miten kieriminen nykyään sujuu ja millaisia temppusarjoja taidoista on kehittynyt.
Naksuttimeen ehdollistamista pitäisi Moscalle vielä vahvistaa, niin uusien temppujen kehittely helpottuisi. Nyt on menossa pujottelu ja tasapainoilu tuolilla :)
Tuosta vähän haastetta Moscalle ja meille treenaajille :D

tiistaina 20. tammikuuta 2009

Kuljetusboksin päällinen

Kaikenkarvaisia boksinpäällisiä on tullut tehtyä omien kissojen bokseihin ja kasvateille. Tässä on viimeisin tuotos, joka ehkä jopa kannattaa esitellä siinä olevien yksityiskohtien vuoksi. En tosin tiedä ovatko ideat toteuttamiskelpoisia noin yleensä, niihin käytetyn materiaalin takia...

Otetaan siis tikkikangasta, mieluiten sellaista, jossa lika ei ihan heti näy. Tämä oli tarkoitukseen niin sopivan oloista, että ostin sitä jo toista vuotta sitten mielessä tämä nimenomainen boksinpäällinen :P Sekä koristeita varten heijastavaa tai tavallista kangasta, joka on sopivan väristä.

Kankaan mittaamisessa tarvitaan tietenkin avustajia, joista joku on sitä mieltä, että miehenpuolikkaita ei näissä hommissa kaivata..

Koristeluun tarvittavat yksityiskohdat piirretään ensin paperille...

Ja siirretään sitten heijastavalle kankaalle (jälkeenpäin vasta tuli mieleen, että yksi hullu yksityiskohta meni väärinpäin -kissansilmät eivät heijasta, vaikka muu naama heijastaa!) ja leikataan sopivaksi.

Kissafiguuri oli paperille piirrettynä tallessa lähes kolmen vuoden takaa, kun Usvan siskojen pentukasseihin tikkasin vaaleasta kankaasta siamilaisfiguurit, mutta aiemmin muuttaneelle Usvalle ehdin tehdä pelkän kassin ilman kuviota. Nyt on oikean värinen kangaskin (mutta häntä onneton on liian lyhyt).

Sivutaskut suorastaan vaativat kissan käpälänjälkiä kylkeensä, joten pikkupikku paloja piti leikellä yhteensä kolmekymmentä :P
Nämä kaikki liimataan ensin kevysittäin kankaaseen, jotta ompelu helpottuu.

Ja sitten kaikki kootaan.

Luuna luulee olleensa mallina... Tässä siis boksi takaa.

Juu, ei, ei ole Fujin naamaa käytetty esikuvana XD
Kissannaama on boksin etuläpässä.

Kädensijan aukosta tuli huono, mutta menettelee.

Lopuksi itse boksinomistaja pääsi tutustumaan uuteen päälliseen.

Usva: "Miten ihmeellä tänne pääsee, kuka tämän on sulkenut??"

Aukenihan se! Kelpuutettu käyttöön :)
En laittanut mittoja enkä muitakaan ohjeita, koska itsekin teen kaiken suunnilleen näppituntumalla ja paikan päällä mittailemalla. Päällinen pysyisi paremmin paikallaan jos pohjan kautta laittaisi vielä kulkemaan leveät kankaiset kuminauhat, mutta tuota tehdessä minulla ei sellaista ollut, niin jäi laittamatta. Ajaa kuitenkin asiansa viimalta suojaamisessa ja muutenkin suojan antamisessa. Ja onhan tuo tarvittaessa vilpoisampi, kun voi sivuja nostella vaikka vähän ylöskin lämpimämmällä kelillä matkustaessa.
Solmimisnauhojen puutteessa laitoin oviläpän kiinnikkeeksi pienet tarralaput.

Kaikesta huomaa, että on taas tehty vähän kiireessä ja tarkemmin mittailematta, mutta kuten jo todettu, eiköhän tuo käytössä pelitä.
Mielestäni tämän mallinen päällinen on siitä kiva, että se on helppo "pukea" ja riisua eikä siinä ole likaantuvaa pohjaa ja se on myöskin helppo tehdä. Sivuissa olevissa taskuissa kulkee kätevästi vaikka näyttelyvahvari ja eläinlääkärintarkastukseen mennessä rekisterikirja (itse en vastaavassa taskussa uskaltaisi koko matkan ajaksi rekkareita säilöä, mutta kokeiltu on, että tasku on kätevä). Heijastavat jutut lisäävät turvallisuutta ainakin julkisilla kissaa siirrellessä jos pimeän aikaan odottelee vaikka linja-autoa.

Tuotos näyttäisi ehkä paremmalta kuvissa jos viitsisi silittää sen ennen kuvaamista...

maanantaina 29. joulukuuta 2008

Lipaston krakelointi

Tämä uusi blogi keskittyy kaikenlaiseen tilpehööriin ja askarteluihini, jotta en suotta sotke Yrttiset-blogia näillä kissoihin vähän kaukaisemmin liittyvillä jutuilla... Alkajaisiksi siis siirrän tänne päivitettynä versiona jo kerran julkaistun jutun lipaston käsittelystä. Halusin laittaa näkyville oman kokemukseni kyseisestä käsittelytavasta, koska tietoa oli hieman hankala haalia ympäri nettiä. Jatkossa seuraa sitä sun tätä ;)

Blogin osoite on mökkimme nimi -Kissakallio. Talon edessä (pihallamme) olevalla kalliolla kasvaa kissankelloja sekä -käpälää. Kissankäpälä sopii kissamaisten näpertelyjuttujen otsikoksi 8)

Tässäpä siis pari kuvaa ja selostus siitä miten lopputulos syntyi. Kuvat on otettu ilman salamaa liian vähällä valolla, joten ovat valitettavasti hämäriä.

Tällainen siitä tuli...
Ideana maalipinnan krakleeraus ts krakelointi
Krakeloidun pinnan saa aikaiseksi aivan tavallisilla maaleilla, vaikka tarkoitukseen on myös myytävänä erikoismaaleja. Jonkun verran surffailin netissä ohjeita löytääkseni, kun ensimmäiset kokeilut eivät olleet järin onnistuneita.

Perusidea on siis se, että alle maalataan liuotinohenteisella, hitaasti kuivuvalla maalilla, joka saa mielellään olla eri väristä kuin pintamaaliksi tuleva, jotta kuvio näkyy valmiissa pinnassa. Ennen kuin pohja on kuivunut, maalataan päälle vesiohenteisella, nopeasti kuivuvalla maalilla. Pohjamaalin täytyy olla ns. nahkoittunut, ei tarttuvan märkä, mutta ei liian kuivakaan. Itse huomasin käyttämälläni Empirellä, että tunti oli sopiva aika antaa maalin kuivua ennen seuraavaa kerrosta. Riippuu tietysti ilman kosteudesta ja lämpötilasta kuinka nopeasti maali kuivuu. Meillä oli pönttöuuni juuri vieressä lämpenemässä, mutta huoneen lämpötila ei silti ollut kovin korkea, ehkä parissakymmenessä.

Niksit, jotka löysin ja/tai totesin maalatessani ovat lyhyesti tässä:
  • riittävän paksut kerrokset maalia
  • pintamaalin oltava huokoista eli käytännössä täyshimmeä seinämaali
  • pohja- ja pintamaali kannattaa sutia eri suuntiin, jotta halkeilua tapahtuu joka suuntaan
  • pintamaali voisi olla paras telata (ei vielä kokeiltu), jotta halkeilusta tulisi parempi
  • tai pintamaali kannattaa vaihtoehtoisesti sutia eri suuntiin, maali kyllä tasoittuu kuivuessaan
  • jos maalattava pohja on huokoinen, se kannattaa pohjamaalata liuotinohenteisella maalilla, antaa kuivua ja maalata vasta sitten varsinainen krakelointimaalikerros, muuten pohja imee itseensä liikaa kosteutta ja halkeilua ei tapahdu
  • lopullisen pinnan voi halutessaan lakata vesiohenteisella lakalla jos tarvitaan kestävämpää pintaa
Sävytin itse väripastoilla pohja- sekä pintamaalin ja molemmat värit onnistuivat kieltämättä aika hyvin. Pohjamaalin väriksi tuli käytännössä pellavan sävy ja pintamaali koettaa jäljitellä jotain antiikkivalkoista :P
Virheen tein siinä, kun valitsin pintamaaliksi Jokerin silkinhimmeän seinämaalin, joka oli ilmeisesti liian "kiiltävää". Varsinaiseen kohteeseen tein 50/50-sekoituksen pohja- ja sisäkattomaalin kanssa, jolloin Joker muuttui huokoisemmaksi. Pinnan sutimissuunnan merkitystä en myöskään maalatessani tiennyt. Täytyy siis kokeilla seuraavaksi vaikka Ikean puolipyöreään pöytään maalin levitystä pikku telan kanssa. Enpä vain tiedä mitä lakkaa siinä on käytetty, mutta oletan ja toivon sen olevan liuotinohenteista, jotta koko helahoito ei sitten kuoriudu pois... (mitenhän mokoman saisi etukäteen testattua??)

***
Kissakallion asukkaista Mutu-vanhaherra 15v & Luuna-itämainen nyt 10kk, kuvanottohetkellä n.8kk